Gourmet salaatit - UUSI ILME
Huhtahyvien uusituissa, täyteläisen herkullisissa ja laadukkaissa Gourmet salaateissa maistuvat raikkaat luonnon, meren ja maan antimet.
Gourmet salaatteja on kuutta eri makua. Pääosin majoneesipohjaiset salaatit poikkeavat tarjolla olevista perunapohjaisista salaateista. Huhtayvien Gourmet salaatit ovat täyteläisiä ja sisältävät runsaasti nimensä mukaista raaka-ainetta. Esimerkiksi metsäsienisalaatissa on käytetty 40 prosenttia metsäisiä sieniä raaka-aineena.
Sarjan majoneesiton vaihtoehto on rosolli, jota valmistetaan ympäri vuoden. Rosolli on vähäkalorinen ja rasvaton tuote, jonka moni on löytänyt erinomaiseksi lounassalaatiksi.
Huhtahyvät Gourmet salaatit sopivat sellaisenaan monenlaisen tarjottavan lisukkeeksi, esimerkiksi illanistujaisiin naposteltavan pikkusuolaisen seuraksi.
Täydentämällä salaatteja makunsa mukaan, saa aikaan erilaisia ruokaisia salaatti-vaihtoehtoja.
Gourmet salaateista esimerkiksi savulohi- ja katkarapusalaatit sopivat erinomaisesti myös voileipäkakkuihin ja pikkusuolaisten täytteiksi.
Laadukkaat Gourmet salaatit - Kokeile ja nauti!

Santamaankatu 2, 38700 Kankaanpää
Puhelin (02) 572 850, faksi (02) 578 3622